keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Uutispimennossa

Tänne kirjoittaminen itse purjehduksen aikana saattaa olla hieman haastavaa sillä nyt tietämäni mukaan Vahinelta on kyllä satelliittipuhelinyhteys, mutta puhelut on rajoitettu vain ehdottoman välttämättömiin. GSM yhteydet taitavat katketa jo ennenkuin ranta katoaa horisonttiin. Mutta pitänee pyrkiä päivittämään blogia heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Onko alennusmyynneissä matkalle mukaan sopivaa?

Keskikesän alennusmyynnit ovat alkaneet ja minua houkuttelee ajatus lähteä penkomaan koreja jos jotain tarttuisi mukaan matkaa varten. Toisaalta en halua taistella teryleenin palasesta vain säästääkseni muutaman euron. Purjehdusvarusteeni ovat kaikki kunnossa ja trekking kamatkin vanhoina ja virttyneinäkin vielä käyttökelpoisia. Noinkohan sittenkin pärjäisin ostamatta mitään uutta? Taidan uskoa niin.

--
Lähetetty matkaviestimestäni

--- "Kaikkihan te tiedätte, että minä en osaa laulaa, mutta asiaa
parantaa se, että en osaa myöskään soittaa." Juha "Watt" Vainio (1965)
---

Lähdön hetki on kohta käsillä

Reilun puoli vuotta on kulunut ja talvi ehti taittua ja vaihtua kesäksi ennen kuin heräsin matkakuumeeseen. Nyt vasta kun lähtö on tällä viikolla tuntuu, että kysymyksiä on herännyt jos jonkinlaisia. Mitä otan matkalle mukaan? Enhän ole ehtinyt juuri tutustua matkakohteeteeseen etukäteen laisinkaan. Mitähän muut ovat bloganneet matkastaan Huippuvuorille?
Purjehdus ei jännitä eikä tieto siitä, että matkalle ehtii mahtua monenlaista keliä jos näin on. En ole ollut koskaan merisairas ja uskoon alukseemme vakaasti. Jos jostain on huoli niin siitä ettei nyt syystä tai toisesta vain sairastuisi juuri matkan aattona. Juuri nyt on selkäpuoli hieman arka juhannusviikonlopun puutarhatöistä ilman paitaa, mutta se ei tule lähtöä haittaamaan.
Onkohan muilla minkälaisia mietteitä ja mitähän aluksella oleville jo purjehtiville oppilaille nyt kuuluu. Hehän saapuvat Tromssaan ensi lauantaiksi. Siellä aiomme olla heitä vastassa.