tapahtui maanantaina 5.7.2010:

Purjehdus rutinoitui nopeasti vahtivuorojen mukaan kansi-, standby- ja vapaavahtien tahdittamiin jaksoihin, joista vapaavahtia pyrki viettämään leväten. Toinen meripäivä sujui alkuun heikkojen tuulien vuoksi edelleen koneella ajaen. Valashavaintoja odotettiin tulevaksi vaan valaita ei veneen vierelle ilmaantunut.

Sen sijaan oman kansivahdin alkajaisiksi veneen vierelle ilmaantui joukko valkokuvadelfiinejä jotka laukaisivat miehistössä hurjat kuvauskinkerit.
Delfiinien ilmestyminen kuorrutti matkan tunnelmaa, mutta sää sen sijaan muuttui koko ajan harmaammaksi ja lopulta satoi vettä säännöllisin väliajoin. Lopulta myös tuuli nousi ja päästiin todella purjehtimaan. Muutaman hetken päästä tuulta oli jo enemmän kuin tarpeeksi, noin 10-12 metriä sekunnissa. Vene alkoi rullata aallokossa raskaammin ja purjeita reivattiin tuon tuosta. Tämä tuntui jo aluksessa aavistuksen epämukavalta, mutta mitään ei ollut vielä tiedossa siitä mitä tuleva sää oli tuomassa mukaan.

tapahtui tiistaina 6.7.2010:

Hääpäivämme aamu alkoi ankeasti, sillä ensimmäistä kertaa purjehdusurani aikana tunsin olevani merisairas. Hieman ennen neljää hätäisesti siemailtu tee ei laskenutkaan, vaan ensi kertaa koin kumman tunteen kun koko nielemisrefleksi oli kadonnut. Heräämisen jälkeen juotu neste teki nopeasti paluun ja hetkessä oli kiire siirtää se suoraan veneen vessaan. Olo alkoi tuntua kurjalta. Sitkeästi puin kuitenkin kansivaatteet päälle ja sain juuri vahdin vaihtoon itseni kannelle. Ruoriin ei löytynyt intoa, vaan hetken istumisen jälkeen löysin itseni reeliltä. Reelillä oli vierailtava pariin otteeseen ennenkuin kaikki edellispäivän aterian tähteet oli annettu Ahdille.

Mieltä piristi kuitenkin jo aiemmin vahdissa vierailleet valkokuvadelfiinit joiden riuskaa uintia seuratessa olo hieman koheni. Eläinten ilmestyminen matkamme seuraksi pompautti jälleen sydäntä. Ruorin takana viimeistään tunsin että keliin keskittyminen ohitti olotilan surkuttelun.

Lähestyessämme Karhusaarta yrityksemme pienentää rullagenoaa johti tapahtumaketjuun, joka saattoi lopulta koko miehistön kannelle. Rullapurjeen sisäänvetoköysi juoksi läpi rullalaitteen rummusta seurauksella, että jopa viiteentoista metriin yltynyt tuuli teki täydellä genoalla olevan aluksemme erittäin hankalaksi ohjata. Keskeltä sumua eteen ilmestyi myös Karhusaari joka suojaan yritimme päästä selvittämään tilannetta. Purjeen ottaminen alas ei kuitenkaan edennyt vaan lopulta käänsin aluksen pois päin rannasta suoraan myötäiseen jolloin purje myötäsi sen verran että se saatiin osin laskettua ja sidottua kiinni.

Tilanteen näin rauhoituttua ryhdyimme etsimään mahdollisuutta rantautua saarelle. Ensimmäisen länsirannan ankkuripaikan jouduimme hylkäämään tuulen vaihtaessa hieman suuntaa, mutta toiseen lahteen ankkurointi onnistui jo paremmin. Koska saarella tiedettiin olevan ainakin kolmen ellei useamman jääkarhun edellisen talven hyvän jäätilanteen vuoksi oli meidän noudatettava rantautumisessa äärimäistä varovaisuutta. Paperisotkujen vuoksi emme olleet saaneet mukaamme asetta Tromssasta. Ainoa turva rantautuessa olisivat hätäraketit ja soihdut, joiden tiesimme olevan vähäisiä tilanteessa jossa nälkäinen ja hyökkäävästi käyttäytyvä jääkarhu olisi pysäytettävä.

Näin päädyimme rantautumaan kaistaleelle rantaa jyrkän rantakallion juurella johon karhujen näytti olevan mahdotonta päästä. Miehistö vieraili rannassa kahdessa erässä ja osa perusti uimaseuran kastautumalla jääkylmää mereen.








Rantautumisen jälkeen nautimme illallista ja suuntasimme aluksemme purjehtimaan kohti Huippuvuoria.